Onko lastensuojelu kriisissä?

Onko lastensuojelu kriisissä?

Kun poliittisessa keskustelussa nousee esille sosiaalityö,  on lähes joka kerta kyseessä lastensuojelu ja lastensuojelun asema. Viimeisten viikkojen aikana esiin nousseet koulukotiin sijoitettujen nuorten kaltoin kohtelut nostattivat keskustelun jälleen Suomalaisen lastensuojelun tilasta ja samalla poliittisen keskustelun ytimeen ministeri Saarikon tuodessa esiin kannanottonsa. Median kautta tietoisuuteen on tullut myös kaltoin kohteluiden lisäksi Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden henkiset paineet sekä työn kuormittavuus, jonka lisäksi keskustelua on noussut lastensuojelun parissa työskentelevien ammattilaisten määrästä ja professioista.

Lastensuojelun tilassa nousee siis hetkellä esille ihmisoikeuksiin sekä professioihin liittyvät kysymykset, jotka samalla on ulottuvat mm. kysymykseen vallasta. Koulukotien pahamaineisuus (erityisesti Pohjolakodin) kaltoin kohteluistaan on ollut jo useiden vuosikymmenien ajan tietoisuudessa sosiaalityön osa-alueella ja itse sosiaalialan ammattilaisena kuullut ajoittain huhua pohjolakotia käytettävän ns. punaisena korttina lastensuojelun asiakkuudessa oleville nuorille.

Saman aikaan tietoisuuteen median kautta on noussut työntekijäkatoa, joita on nyt ollut esimerkiksi Paraisilla sekä Helsingissä tietyillä alueilla. Näin ollen keskustelu lastensuojelutyön sisällöstä sekä työn organisoimisesta olisi varsin hyvin paikallaan.

Lastensuojelun tarkoitus?

Tämän kysymyksen voisi myös kysyä lastensuojelun lisäksi koskien koko sosiaalityön kenttää. Kuitenkin tässä kirjoituksessa keskityn lastensuojeluun. Ensimmäinen kysymys on se, että onko lastensuojelutyön tehtävä olla ainoastaan juridisen vallan käyttäminen. Kysymys erityisesti on noussut Tutkija Petteri Paasion ajatuksesta. Paasion mukaan sosiaalityössä ei voida saada vaikuttavuutta, mikäli toimintaa ohjaa pelkästään laki. Yksioikoista olisi todeta myös, että vaikuttavuus saavutettaisiin pelkällä sosiaalityöntekijöiden lisäyksellä tai psykologien palkkaamisella kuntien lastensuojelun yksikköihin. Samalla pitäisi kysyä, mitä on vaikuttavuus lastensuojelussa ja mitä lastensuojelussa saavuttaa.

Me-Säätiön Syrjäytymisen riskit ja ratkaisut -julkaisutilaisuudessa 28.9 Professori Juho Saari kertoi omassa puheessaan, että sosiaalialan kentältä kuulee haasteiksi useasti joko resurssien puutteen, ehkäisevien toimenpiteiden vähäisyys ja moniammatillisen yhteistyön.

Puheessaan Saari korosti myös todellisuudessa, että resursseja auttamiseen on jo olemassa. Haasteena voi nähdä olevan priorisoida oikein resurssit ja voimavarat, jotka meillä yhteiskunnassa ovat jo luotuna. Erityisesti tärkeää olisi priorisoida oikein moniammatillinen osaaminen, jotka työskentelevät lastensuojelun asiakkuudessa olevat. Näin ollen olisi varsin kannattavaa, että kuntien (tulevaisuudessa maakuntien) lastensuojelutyöhön palkattaisiin psykologeja, psykiatrisia sairaanhoitajia sosiaalialan professioiden lisäksi. Näin olen moniammatilisuus saataisin lähelle

Asenteen olisi syytä muuttua ja toivottaa olisi samalla, että vahvoja professioita korostavien tahojen (erityisesti ammattiliittojen) tulisi löytää yhteisiä ratkaisuja. Valtapeli ei ratkaise niitä haasteita, kenen parissa alojemme ammattilaiset työskentelevät. Rakenteiden katseleminen asiakkaan silmistä olisi varsin tervetullutta ajattelua.

Lopuksi

Henkilökohtaisesti en usko lastensuojelun olevan kriisissä. Meilä on erittäin laajat resurssit ja rautainen osaamispotentiaali lastensuojelun parissa työskenteleviä henkilöitä sekä tahoja. Tärkeintä olisi vain saada nämä osaamiset priorisoitua oikein ja pelaamaan paremmin yhteistyössä. Samalla olisi tärkeää saada käytännön ammattilaisten, poliitikkojen, virkamiesten, tutkijoiden sekä erityisesti asiakkaiden yhteinen vuoropuhelua parannettua, jotta määränpäämme paremmasta lastensuojelutyöstä saataisiin konkretiaan.

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *